Avustustarinat luonnos

Asikkalan kirjaston hankkeessa Kirjastosta ympäristötekoihin – Kirjasto ympäristökeskustelun areenana oli tavoitteena saada kuntalaisia kirjastoon ympäristöasioiden ääreen ja nostaa kirjaston profiilia ympäristötoimijana. Yhteistyökumppaneiksi …

Minulla oli erilainen mielikuva kirjastosta, ja se muuttui positiivisesti. Opitko uutta kirjastosta? Kyllä: eKirjasto. Digiverstaan palvelut. Itsenäinen kirjasto (Huom. tarkoittaa omatoimikirjastoa) Näin …

Kuinka parhaiten osallistaa nuoria heille tärkeän hengailupaikan suunnitteluun kaupungissa? Miten luoda nuorille merkityksellisestä tilasta entistä viihtyisämpi ja turvallisempi kaikille? Näihin kysymyksiin etsittiin …

Innostumista, osallistumista ja oppimista Osallistuneet nuoret ovat oppineet erilaisia asioita osallisuudesta ja vaikuttamisesta hankkeen myötä. Tässä nuorten kokemuksia hankkeesta:  ”Olin kansainvälisessä vaihdossa, …

Nuorten ajatukset ja toiveet toiminnan pohjana Nuorten ajatuksia ja toiveita kartoitettiin kahden alkukyselyn avulla. Kyselyn tulokset paitsi antoivat tietoa, myös loivat pohjan …

Ajatus kirjastokeikkahankkeesta alkoi muotoutua Ylivieskan kaupunginkirjaston juhlavuonna 2018, jolloin kirjasto täytti 150 vuotta. Tuolloin kirjaston piha-alueella järjestettiin juhlakonsertti, jossa esiintyi JP Leppäluoto. …

Kirjasto kohteliaan kohtaamisen kenttänä on osa valtakunnallista Kirjastot kansanvallan foorumeina – hanketta. Hankkeen tavoitteena on ollut madaltaa yksityisen kuntalasien vaikuttamisen kynnystä ja …

Harrastamisen Suomen mallia toteuttaa Hämeenlinnassa Harrastus ihan lähellä -hanke. Sen toiminta aloitettiin kaikissa Hämeenlinnan peruskouluissa kevään 2021 pilottivaiheen aikana. Harrastus ihan lähellä …

[caf_filter id='3372']
Kuvassa on hankkeen logo, jossa ympyrä sekä kirjaimet h, i ja l.

Harrastus ihan lähellä – HIL, Hämeenlinna

Harrastamisen Suomen mallia toteuttaa Hämeenlinnassa Harrastus ihan lähellä -hanke. Sen toiminta aloitettiin kaikissa Hämeenlinnan peruskouluissa kevään 2021 pilottivaiheen aikana. Harrastus ihan lähellä...
Aikuiset ryhmäliikuntatunnilla

Liikkuva Laukaa -hankkeella lisää liikettä kuntalaisille

Liikkuva Laukaa –hanke on Laukaan kunnan vapaa-aikapalveluiden kolmevuotinen terveyden ja hyvinvoinnin kehittämishanke. Se alkoi keväällä 2020 ja päättyy vuoden 2022 loppuun. Hankkeen tavoitteet ja...

Kirjastopolulta ytyä yhteistyöhön

Toimintamallit kuntoon -hankeen aikana luotiin Tyrnävän kunnan lasten ja nuorten kirjastopolku kirjaston ja koulujen välisen yhteistyön vahvistamiseen. Hankkeen aikana kartoitettiin ja ajantasaistettiin...
Voiko tulevaisuuteen nähdä?

Tulevaisuusohjaus tukee nuoren tulevaisuusorientaatiota

”Millainen tulevaisuus minua odottaa – voinko tai pitääkö minun vaikuttaa siihen itse? Miten voin tietää oman potentiaalini, sen mihin kaikkeen voin halutessani pystyä? Millaisia tulevaisuuksia voin...
Mies istuu pöydän äärellä. Pöydällä askartelutarvikkeita.

Sanataidetta, räppiä ja kirjastovinkkejä nuorille aikuisille Kuopion kaupunginkirjaston Sanoissa koko maailma -hankkeessa

Kuopion kaupunginkirjaston Sanoissa koko maailma -hankkeessa etsittiin keinoja houkutella nuoria, vähän lukevia ja vähän kirjastoa käyttäviä aikuisia (noin 17–35 vuotta) kirjaston monipuolisten palveluiden...
Kirjailija Jyri Paretskoi esittelee kirjojaan

Lukuvimmaa yläkouluun

Siilinjärven Lukuvimma-hankkeella tavoiteltiin yläkoululaisten, erityisesti poikien, lukukipinän roihahtamista.  Hanke sai AVI:n avustusta ja se toteutettiin loppujen lopuksi loppusyksyn 2021 ja kevään...
Lapset leikkivät hiekkakentällä

LEIKI JA LIIKU SASTAMALA – ”Venytä ja jousta, mene kyykkyyn ja yritä nousta, heiluta peppua, nosta jalkaa, tästä se liike alkaa.”

Leiki ja Liiku Sastamala -hanke on liikunnallisen elämäntavan paikallinen kolme vuotinen kehittämishanke. Hanketta toteutettiin ja toteutetaan vuosina 2020-2022.  Tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa...
Lukuliekki-juliste, jossa eläin vanhempi lukee eläinlapselle säkkituolissa.

Raahen Lukuliekissä sytytettiin lasten lukemisen paloa

Mikä Lukuliekki? Lukuliekki oli AVI:n rahoittama Raahessa järjestetty hanke esikoululaisille ja 1-2 -luokkalaisille lapsille. Lukuliekin tavoitteena oli edistää lasten lukuharrastusta, kirjallisuuden...
Nuotiolla

Erätaitoja kavereiden kanssa

Metsästäjäliiton koordinoimissa eräkerhoissa tutkitaan ja opitaan yhdessä metsästä ja eräilystä. Kerhotoiminta keskittyy metsästyksen ja kalastuksen teemoihin monipuolisesti. Kerhomalli toteutetaan yhteistyössä Suomen...
Kuvassa on nuorten tekemä taideteos

Mission Possible- koulunuorisotyötä toisella asteella

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Mission Possible-koulunuorisotyön kehittämishanke on toiminut 2/2021–6/2022. Hanketta rahoitti aluehallintovirasto. Hankkeen tavoitteena oli kehittää toisen asteen koulunuorisotyötä...
1 4 5 6 7 8 12
Luontokuva

Työpajanuoren kasvutarina

Nuorten työpajatoiminta on ollut Nivalan Työpajasäätiön palveluvalikoimassa säätiön perustamisesta eli vuodesta 2015 lähtien. Vuosittain toimintaan osallistuu keskimäärin 30 nuorta. Nuoret voivat työskennellä jollakin Työpajasäätiön neljästä tuotannollisesta pajasta ja/tai osallistua starttitoimintaan,…
Suuri-Amisopas-Kansi

Parempaa amisyhteistyötä agenttivoimin

Miten lähteä kohentamaan yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa? Tätä kysymystä lähtivät ratkomaan Itä-Suomen kirjastot yhteisen Amisagentit-hankkeen myötä. Kolmen maakunnan (Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala) kirjastoista mukaan seuloutui kuusi pilottikuntaa raivaamaan tietä kohti…
Kuva1

Raahen Satelliitti

Raahen kaupungin Satelliitti toiminta on jo vuosien ajan saanut nuorten työpajatoiminnan valtionavustusta. Toimintamuotoinamme ovat Raahessa startti-valmennus ja toiminnalliset pajat sekä Siikajoella pienen kunnan monipuolinen pajatoiminta. Meille tärkeitä arvoja ovat tavoittellisuus,…
1000000958muok

Koulunuorisotyötä Oulaisissa

Aloitin koulunuorisotyöntekijänä syksyllä 2023 Oulaisten ylä-koululla, jossa on n. 300 oppilasta. Valmista pohjaa työhön ei ollut, joten aloittaminen jännitti. Nuorisoon tutustuminen oli ensimmäinen askel ja siitä se lähti. Koulumaailma oli…
Kuva 1 runoseinällä kirjastovirkailija Katri Kylmäkorpi

Lukutaidon aktivointia aikuisille – elämyksiä, yhteisöllisyyttä ja iloa

Lohjan kaupunginkirjaston ”Lukutaidon aktivointia aikuisille” -hankkeen päätavoitteena on ollut nimensä mukaan tukea aikuisten lukutaitoa sekä edistää asiakkaiden osallisuutta kirjaston monipuolisissa palveluissa. Jalkautuminen kirjaston ulkopuolella on ollut yksi hankkeen merkittävimmistä toimintamuodoista.…
Kuva1

Koulunuorisotyötä Raahessa

Raahessa koulunuorisotyötä on tehty aiemminkin, mutta vuoden 2023 aikana hankkeessa on toiminut yksi koulunuorisotyöntekijä Koulutuskeskus Brahessa, Raahen lukiolla sekä Raahen porvari- ja kauppakoulussa. Koulunuorisotyöntekijä oli myös osa Raahen Satelliitin (erityisnuorisotyön…