Sanataidetta, räppiä ja kirjastovinkkejä nuorille aikuisille Kuopion kaupunginkirjaston Sanoissa koko maailma -hankkeessa

Kuopion kaupunginkirjaston Sanoissa koko maailma -hankkeessa etsittiin keinoja houkutella nuoria, vähän lukevia ja vähän kirjastoa käyttäviä aikuisia (noin 17–35 vuotta) kirjaston monipuolisten palveluiden pariin. Hankkeen taustalla on ajatus, että kirjasto on kaikkia ihmisiä varten – myös heitä, jotka eivät aktiivisesti hakeudu sen palveluiden pariin. Hankkeen tavoitteena oli tukea nuorten aikuisten monilukutaitoa, ehkäistä syrjäytymistä ja edistää osallisuutta.  

Hanke toteutettiin vuosina 2021–2022 , yhteistyökumppaneina hankkeessa olivat Vamos Kuopio, Sanataidekoulu Aapeli ja rap-artisti Niko Nova. Vamoksen asiantuntemusta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa toimimisesta hyödynnettiin kohderyhmän tavoittelemisessa ja kohtaamisessa. Sanataidekoulu Aapelilta ostettiin neljässä kirjaston toimipisteessä sekä Vamos Kuopion tiloissa järjestetyt monitaiteelliset sanataidepajat. Rap-artisti ja muusikko Niko Nova suunnitteli ja ohjasi räppipajakokonaisuuden pääkirjastolla sekä esiintyi pajojen päätteeksi Valona-kokoonpanonsa kanssa pääkirjaston lavalla kaikille asiakkaille avoimella kirjastokeikalla.

Sanoissa koko maailma on ensimmäinen nuorten aikuisten kirjastonkäyttöä ja lukutaitoja edistävä hanke Kuopion kaupunginkirjastossa. Yhtenä hankkeen tavoitteena olikin lisätä kirjaston henkilökunnan osaamista ja yhteistyötaitoja nuorten aikuisten kohtaamisessa. Henkilökunnalle järjestettiin kaksi koulutustilaisuutta hankkeen aikana. Lisäksi henkilökunnalla oli mahdollisuus oppia sanataideohjaajien työskentelystä osallistumalla pääkirjaston sanataidepajoihin.

”Oli ihanaa jutella lukemisesta lukevien ihmisten kanssa!” – pajatoiminta sai nuorilta aikuisilta erittäin positiivisen vastaanoton

Järjestimme sanataidepajoja maaseutualueella Kaavin ja Tuusniemen kirjastoissa syksyllä 2021, vilkkaassa Pyörön lähikirjastossa ja Kuopion pääkirjastolla keväällä 2022 ja Vamos Kuopiolla syksyllä 2022. Jokaisessa kirjastossa järjestettiin viiden työpajakerran kokonaisuus, Vamoksella pajoja oli yhteensä kolme kertaa. Myös kirjastojen henkilökunta osallistui pajojen suunnitteluun. Kirjastopajojen osallistujamäärä vaihteli 0–5  per pajakerta, osallistujia oli enemmän pienemmissä kirjastoissa Tuusniemellä ja Kaavilla kuin kaupunkialueella. Vamos Kuopion pajoissa oli osallistujia 7–10  per pajakerta. Sanataideohjaajat ohjasivat monitaiteellisia tehtäviä, joiden lomassa myös osallistujat pääsivät vinkkaamaan päivän aiheeseen sopivia kirjoja ja keskustelemaan kirjoista ja musiikista. Lukemisen edistämisen rinnalla pajoissa innostettiin itseilmaisuun sanataiteen ja musiikin keinoin. Kirjaston edustaja esitteli vapaamuotoisesti sopivissa väleissä kirjaston palveluja ja aineistoja: pajoihin osallistuneet saivat henkilökohtaista vinkkausta e-aineistoista, lainattavista soittimista, Mobiilikirjasto Minnasta jne. Pajoissa kootut kirjavinkit ja taidetuotokset laitettiin kirjastotilaan kaikkien asiakkaiden löydettäväksi ja ihailtavaksi.

Rento fiilis, kivan selkeesti ohjattu, oli helppo olla luova, koska oli selkeet stepit mitä tehdä seuraavaksi (Vamoksen pajaan osallistuneen palaute)

Miehiä soittamassa pienellä lavalla.

Niko Nova ja Valona kirjastokeikalla Kuopion pääkirjaston lavalla 13.4.2022

Niko Nova ohjasi huhtikuussa 2022 pääkirjastolla Tyyleillä rimmaten -räppipajakokonaisuuden, joka oli neljän pajakerran tietopaketti rap-riimeistä ja sisällöistä, tyylien ja tuotannon kautta aina esittämiseen asti. Alansa osaava ja vakuuttava ammattilainen ja selkeästi rajattu aihekokonaisuus houkuttelivat kohderyhmää paikalle ja räppipajaryhmä saatiin melko nopeasti täyteen. Yhtenä hankkeen huippuhetkistä pääkirjastolla esiintyi Niko Nova & Valona -yhtye kaikille asiakkaille avoimella kirjastokeikalla, jossa räppipajalaisilla oli mahdollisuus esittää pajassa kirjoittamiaan tekstejä bändin säestyksellä. Räppipajoihin osallistuneet nuoret aikuiset tulivat mukaan kirjastokeikalle, ja yksi rohkea pajalainen aloittelikin räppärin uraansa Valona-bändin säestyksellä. Räppipajoissa osallistujia oli 5–8  per pajakerta ja Niko Nova & Valona -kirjastokeikalla oli noin 90 kuulijaa, mikä on selkeästi yli kirjastomme musiikkitapahtumien keskimääräisen kävijämäärän.

Juuri tällaisia monipuolisia tapoja nuorten kielelliseen kehitykseen tarvitaan. Kiva juttu tämä!
(räppipajaan osallistuneen palaute)

Saimme sanataide- ja räppipajatoiminnasta todella positiivista palautetta. Hankkeessa järjestettiin yhteensä 28 asiakastapahtumaa, ja niihin osallistui noin 170 henkilöä. Pajoihin osallistuneet kokivat osallisuuden tunnetta ja rohkaistumista, ja hankkeen toiminnalla luotiin positiivista mielikuvaa kirjastosta, joka toivottaa myös nuoret aikuiset tervetulleiksi. Erityisesti räppipajoihin osallistui sellaisia nuoria aikuisia, jotka eivät omien sanojensa mukaan normaalisti juuri käytä kirjastoa. Sanataide- ja räppipajoihin osallistuneet kiittelivät hyvää, rentoa ja kannustavaa ilmapiiriä, mielenkiintoisia ja inspiroivia tehtäviä sekä mm. hyvää toteutusta räppiharrastuksen aloitusta ajatellen. Kaavin ja Tuusniemen sekä Vamoksen pajoihin osallistuneet ottivat itselleen uusia kirjastokortteja. Hankkeen pajoihin osallistuneet toivoivat palautteissa kirjastoon lisää vastaavaa toimintaa, lisäksi toivottiin kirjoituspiiriä, kuvataiteeseen liittyviä työpajoja ja muita pop-up-pajoja sekä matalan kynnyksen työpajoja yleensä. Palautelomakkeessa kysyttiin osallistujien lukutottumuksista ja vastauksista voi päätellä, että tällainen pajatoiminta todellakin lisää osallistujien lukuintoa.

Taas oli tosi kiva työpaja. Turhaan jännitin, että en osaa jotain musiikkiin liittyvää tai muutakaan. Erikoiset soittimet olivat mielenkiintoisia. (Kaavin ja Tuusniemen sanataidepajoihin osallistuneen palaute)

Ilmapiiri oli mukava, rento ja kannustava. Oli ihanaa jutella lukemisesta lukevien ihmisten kanssa! Harjoitukset olivat mielenkiintoisia ja inspiroivia. Tulen taatusti toistekin jos vain pääsen 🙂
(Pyörön sanataidepajaan osallistuneen palaute)

Miten tavoittaisimme nuoria aikuisia vielä paremmin?

Nuorten aikuisten tavoittaminen kirjaston palvelujen pariin on haastavaa, koska ei ole yhtä tahoa, josta ikäluokan/kohderyhmän voisi kootusti tavoittaa. Yhteistyötahojen kartoitus ja työpajojen markkinointi vei paljon työaikaa hankkeen tekijöiltä. Hanketta toteuttaessamme tausta-ajatuksena oli ”ennemmin laatu kuin määrä”: olimme tyytyväisiä, kun saimme houkuteltua toimintaan mukaan edes pienen porukan nuoria aikuisia. Kirjaston palvelujen käyttö ylipäänsä perustuu vapaaehtoisuuteen, ja hankkeessa havaittiin, että osallistumiskynnys sanataide- ja räppipajojen kaltaiseen aktiivista osallistumista vaativaan toimintaan on korkea. Myös hankkeen pajoista kerätyissä palautteissa tuli ilmi, että nuoret toivovat toimintaan osallistumisen tueksi kannustamista ja jopa painostusta.

Ihmisiä istuu pöytien ääressä.

Sanataidepaja Kuopion pääkirjastolla maaliskuussa 2022

Kannustakaa nuoria aktiivisemmin kirjallisuuteen liittyen! (Kaavin ja Tuusniemen sanataidepajoihin osallistuneen palaute)

Oman panoksen lisäksi kaipais “painostusta” (kannustamista) esim. tilavarauksella päivälle x, jolle pyydettäisiin tulemaan (räppipajaan osallistuneen palaute)

Hankkeessa havaittiin, että toimiva tapa tavoittaa nuoria aikuisia on mennä heille ennestään tuttuun paikkaan ja viedä kirjasto- ja lukemisasiaa suoraan nuorten aikuisten luokse. Nyt koronarajoitusten lievennyttyä on jälleen mahdollista jalkautua kirjaston ulkopuolelle valmiisiin nuorten aikuisten ryhmiin sekä tehdä pop-up-vierailuja muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin. Myös tämän hankkeen erittäin onnistuneena päätöksenä lähdimme Sanataidekoulu Aapelin kanssa nuorten aikuisten luokse ja järjestimme syyskuussa 2022 kolme sanataidepajaa yhteistyökumppanimme Vamos Kuopion nuorten aikuisten ryhmälle.

Jää haikea olo, kun pajat loppuu. (Kaavin sanataidepajaan osallistuneen palaute)

Olen vähän arka ja huono tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta täällä onnistu. (Kaavin sanataidepajaan osallistuneen palaute)

Saimme kattavasti tietoa kirjaston palveluista: paljon voi lainata muutakin kuin kirjoja. Tekemisen avulla tutustuimme toisiimme. Ilmapiiri oli lämmin ja turvallinen. Sain uusia ideoita ja tekniikoita työhön. Jokainen ylitti itsensä ja oppi uutta. (Vamoksen pajaan osallistuneen palaute)

Hankkeen huomiot nuorten aikuisten parissa tehdystä lukemisenedistämistyöstä on koottu vinkkipakettiin, joka julkaistiin Savon kirjastolaisten hyödynnettäväksi syksyllä 2022. Vinkkipaketti on tarkoitettu ideapankiksi erityisesti kaikille nuorten aikuisten parissa työskenteleville kirjastolaisille. Paketista voi poimia vinkkejä myös hankkeen sanataidepajoja kevyempien sanataideharjoitusten toteuttamista varten tai etsiä ideoita nuorten aikuisten tavoittamiseen ja aktivointiin kirjaston käyttäjiksi. Hankkeen toimintaan voi tutustua myös Instagramissa, kuvia on julkaistu sekä Kuopion kaupunginkirjaston että Sanataidekoulu Aapelin profiilissa tunnisteella #SanoissaKokoMaailma.

Laura Airaksinen ja Eeva Takalo, informaatikot, Kuopion kaupunginkirjasto

laura.airaksinen@kuopio.fi

eeva.takalo@kuopio.fi

Kuvat: Laura Airaksinen