Kirjastokeikoilla elävää musiikkia kirjastoon

Ajatus kirjastokeikkahankkeesta alkoi muotoutua Ylivieskan kaupunginkirjaston juhlavuonna 2018, jolloin kirjasto täytti 150 vuotta. Tuolloin kirjaston piha-alueella järjestettiin juhlakonsertti, jossa esiintyi JP Leppäluoto. Tapahtuma keräsi yli 400 kuulijaa. Myös seuraavan vuoden ystävänpäivänä järjestetty ylivieskalaisen Tuomas Jokitalon livekeikka oli onnistunut ja toi hyvän joukon kuulijoita kirjastoon. Syntyi ajatus vakiinnuttaa livekonsertit osaksi kirjastopalveluiden ohjelmatarjontaa.

Ajatus jalostui hankesuunnitelmaksi, johon kirjattiin tavoitteeksi toteuttaa Ylivieskan kaupunginkirjastossa noin kymmenen kirjastokeikkaa. Hankkeen tavoitteena oli myös nostaa Ylivieskan kaupunginkirjaston profiilia musiikkikirjastona ja tarjota maksuttomia musiikkitapahtumia artistihaastatteluineen. Tavoitteena oli lisäksi tavoittaa ja houkutella kirjastoon sekä musiikkiosastolle uusia asiakkaita, jotka eivät vielä käytä kirjastopalveluita.

Kirjastokeikka -hankkeen oli määrä alkaa 1.4.2020, mutta koronapandemiatilanne lykkäsi aloitusta elokuuhun 2021. Samalla hankkeelle haettiin jatkoaikaa 30.11.2022 saakka. Hankkeen käynnistyttyä syksyllä 2021 järjestettiin kirjaston nettisivuilla kysely, jossa kerättiin asiakkaiden esiintyjätoiveita kirjastokeikoille. Vastauksia kyselyyn tuli 16 kappaletta.

Kyselyyn vastanneiden toiveissa korostuivat rock-musiikki ja paikalliset esiintyjät. Myös kansanmusiikkia ja yhteislauluja toivottiin. Kyselyn avulla selvitettiin lisäksi Ylivieskan kirjaston musiikkiosaston käyttöastetta. Vastaajista 60 % ei ollut käyttänyt musiikkiosaston palveluita ollenkaan.

Kirjastokeikka -hankkeen esiintyjälistaa suunnitellessa pyrittiin monipuolisuuteen sekä huomioimaan eri musiikkisuunnat ja ikäryhmät. Kirjastokeikkojen lajivalikoimaan kuuluivat soitinesittelyt, pop, rock, gospel, kansanmusiikki, tanssimusiikki/musiikkiliikunta, yhteislaulu ja lastenmusiikki.

Kirjastokeikka -hankkeen aikana toteutettiin 10 tapahtumaa. Näistä ensimmäinen oli elokuussa 2021 järjestetty Ylivieskan kirjastotalon 50-vuotisjuhlakeikka kaupungintalon ja kirjaston välissä olevalla Erkki Pokin aukiolla. Esiintymässä olivat ylivieskalaislähtöinen Jukka Leppilampi vaimonsa Tove Leppilammen kanssa. Heitä säesti ylivieskalainen muusikko Jouko Kantola. Äänentoistosta vastasi Ylivieskan kulttuuripalvelut. Keikkalavana toimi maanviljelijä Pentti Lempolan traktorinlava, jonka päälle saatiin katos Ylivieskan kaupungilta. Samana viikonloppuna Ylivieskassa oli nuorisotoimen järjestämä Yhessä! -festivaali. Yhteistyössä festivaalin kanssa hoidettiin tilaisuuksiin järjestyksenvalvojat ja Ylivieskan poliisilta lupa-asiat.

Päiväkoti-ikäisille hanke järjesti kaksi Jami-Ramin lastenlaulu ja -leikkitapahtumaa. Kirjastossa järjestetyt päivätanssit haitaristi Janne Lindgrenin säestyksellä keräsi tanssijoita sekä alakoululaisista että aikuisista. Myös Pekka Peltolan ja Mikko Koivun jouluinen yhteislauluilta toi kirjastoon eri ikäisiä laulajia laulamaan tuttuja joululauluja.

Etupäässä aikuisille suunnattu Johannes Salomaan saksofoni-ilta tarjosi mielenkiintoista tietoa eri saksofoneista ja niiden upeista äänistä. Suurimmat osallistujamäärät keräsivät Timo Rautiaisen & Ville Ojasen kansamusiikkiduon sekä Jore Marjarannan ja Jesse Kaikurannan keikat. Näissä hanketyöntekijä haastatteli artisteja ennen keikkaa.

Yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa järjestetyssä tapahtumassa esiintyi Kalevauva.fi. Yhtye esittää nykypäivän trubaduurimusiikkia, jonka sanoitukset on kerätty suoraan keskustelupalstoilta ja nettikommenteista. Kirjaston päivätapahtumassa hanketyöntekijä haastatteli yhtyeen jäseniä Aapo Niinistä ja Kimmo Nummista. Illalla Kalevauva.fi esiintyi Ylivieskatalo Akustiikassa.

Tapahtumat toteutettiin Jukka Leppilammen konserttia lukuun ottamatta kirjaston sisätiloissa. Kirjastossa on kaksi rullilla siirtyvää hyllyä, joiden ansiosta esiintymis- / katsomotilaksi saatiin noin 7 x 6 metrin ala. Tunnelmallisuutta luotiin valaistuksella ja sermeillä. Hankerahoilla ostettiin neljä led-heitintä. Kirjastolla on käytössä 50 kokoontaitettavaa tuolia sekä muita irtotuoleja. Ihannekapasiteetti tilaisuuksille on maksimissaan 70 henkilöä. Kirjaston tilat taipuivat kuitenkin myös 110 henkilön ennätysyleisölle, jolloin muutamat eivät saaneet istumapaikkaa tai näkymä artistiin oli rajattu.

Ylivieskan kaupunginkirjaston hanketyöntekijä hoiti tapahtumasuunnittelut yhdessä artistien tai ohjelmatoimiston kanssa. Hanketyöntekijällä oli myös päävastuu tapahtumien käytännönjärjestelyistä (esiintymispaikkojen järjestelyt, valaistus, artistien kuljetus- ja majoitusjärjestelyjen hoitaminen jne.), niin ulkoilmakonsertissa kuin kirjaston sisätiloissa järjestetyissä keikoissa.

Hankkeen tavoitteessa houkutella kirjastokeikoille asiakkaita, jotka eivät normaalisti käytä kirjaston palveluita, onnistuttiin erinomaisesti. Kaikkiaan kirjastokeikoilla kävi noin 600 henkilöä. Ylivieskan kirjasto matalan kynnyksen musiikkitapahtumia tarjoavana toimijana jäi kuntalaisten mieliin. Palaute ilmaistapahtumista on ollut myönteistä ja kirjaston monipuoliset tapahtumat on huomioitu kuntalaisten keskuudessa.

Kirjastokeikoille on toivottu jatkoa ja tapahtumille on tulevaisuudessakin paikka Ylivieskan kulttuurielämässä. Kirjaston vuosibudjetissa on huomioitu myös tulevat kirjastokeikat. Tulevaisuudessa on tarkoitus järjestää puolenkymmentä kirjastokeikkaa vuodessa. Keikoilla annetaan edelleen paikallisille muusikoille mahdollisuus päästä esittämään omaa tuotantoaan. Lisäksi vuoden aikana tavoitteena on saada yhdestä kahteen kansallisesti tunnettua artistia kirjastokeikalle.

Kirjastokeikat toivat mielenkiintoisen lisän Ylivieskan kulttuuritarjontaan. Vaikka kirjastokeikat eivät suoranaisesti kasvattaneet musiikkiosaston käyttöastetta, toi hanke tunnettavuutta ja positiivista suhtautumista Ylivieskan kirjastopalveluihin. Yleisölle maksuttomat keikat antavat jatkossakin kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat osallistua kirjaston tuleviin tapahtumiin.