Potkua Pokelantieltä -hanke puski vastatuulessa

Pienen kirjaston iso ilo on saada hankerahaa, jolla voi palkata ylimääräisen henkilön kehittämään ideoita, joita syntyy kirjaston arjessa. Niinpä mekin Alavieskan kunnankirjastossa riemuitsimme, kun hankkeelle Potkua Pokelantieltä – kirjasto oppimisympäristönä myönnettiin avustusta vuonna 2018. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa erityisesti nuorten kirjastonkäyttöä. Hankesisältö oli kolmiosainen: tiedonhankinnan uudistaminen, nuorten videotyöpajat ja e-aineiston markkinointi ja ohjaus aineistojen käytössä. Lisäksi tavoitteena oli myös henkilökunnan osaamisen vahvistaminen. Hankkeeseen anottu raha oli suunniteltu käytettäväksi lähinnä hanketyöntekijän palkkaamiseen ja joihinkin laitehankintoihin. 

Hyvä startti tyssäsi lyhyeen 

Aloitimme hankkeen tammikuussa 2019. Tulevaisuus näytti auvoisalta, sillä saimme palkatuksi haluamamme hanketyöntekijän. Hanketyöntekijä toteutti mediaviikon nuorisotyöntekijän kanssa. Hän uudisti tiedonhankinnan opetuksen materiaalit. Kopioimme murhamysteeri-idean ja materiaalit Limingan kunnankirjastosta, luvalla. Kun ensimmäinen koululuokka tuli kirjastoon ratkaisemaan murhaajaa, oli hanketyöntekijä vaihtanut jo muihin töihin. Murhamysteerimetodin testaus jäi kirjaston henkilökunnan tehtäväksi. Menetelmä oli hyvä sekä osallistujien että henkilökunnan mielestä. Murhamysteerin käyttöä on jatkettu hankkeen jälkeen. 

Takkuista taivalta ja erävoitto 

Hankesisältöön kuului nuorten videotyöpajat, joissa oli tavoitteena tehdä nuorten ideoimia kirjastovideoita. Uuden hanketyöntekijän rekrytoinnista tuli lähes ”mission impossible”, sillä aluetta etäämmältäkin kalasteltiin henkilöä, joka pystyisi ohjaamaan nuoria ja olisi myös mediaosaaja. Saimme useita pakkeja. Vasta loppuvuodesta 2019 löysimme monitaitoisen tekijän, jonka kanssa sovimme, että työ alkaisi vuoden 2020 alussa. Olimme helpottuneita ja innoissamme. Olisipa silloin ollut ennustaja, joka olisi kertonut lähestyvästä koronapandemiasta!  

Videotyöpaja sai nimekseen Pokis. Hanketyöntekijä aloitti työt sovitusti ja ehti tehdä kaksi videota nuorten kanssa. Videot ovat edelleen nähtävissä YouTubessa (videolinkit tekstin lopussa). Maaliskuussa laitettiin luukut kiinni koronan takia. Saimme heittää haaveet mm. lukuponi Moona kirjastossa-videoista. Hanketyöntekijä irtisanoutui tehtävästään. Kun syksyllä 2020 olisi epidemian puolesta voinut jatkaa videotyöpajoja, niin hanketyöntekijä ei aloittanut enää uudelleen tehtävässä. 

Pokiksen mainos
Pokiksen mainos, tekijä: Tero Mononen

Sinnillä perille 

Emme lyöneet vieläkään kintaita tiskiin, vaan päätimme suunnata tarmomme e-aineiston markkinointiin. Ja taas hanketyöntekijäkaupoille! Nyt oli tähtäimessä henkilö, joka osaisi ohjata e-aineistojen käytössä ja tuottaa markkinointimateriaalia. Onnistuimme yllättävän nopeasti. Kolmas hanketyöntekijä aloitti lokakuun lopussa. Korona pisti taas kapuloita rattaisiin. Asiakkaat eivät uskaltaneet osallistua tarjottuun digineuvontaan odotusten mukaan , eikä hanketyöntekijä ei voinut vierailla suunnitelluissa kohteissa.  Someen paukutettiin jatkuvasti e-aineistomainoksia. Hanketyöntekijä kirjoitti paikallislehteen niin paljon e-aineistoartikkeleja, että niitä julkaistiin vielä reilusti vuoden 2021 aikanakin. Hänen työsuhteensa päättyi joulukuussa 2020 kuten koko hanke.  

Jälkiviisautta vain vähän 

Vaikka hankkeen läpivienti verotti kaikkien voimia, niin ei meitä kaduta, että yritimme. Hyvin suunniteltukaan ei ole aina puoleksi tehty.  Voi tulla esteitä, joiden ilmaantumista ei voi ennakoida. Pitää vain jaksaa sinnitellä ja luovia eteenpäin.  Tälläkin matkalla näki, että hyvät verkostot ovat kirjaston tuki.

Eihän meille lopen alkuperäinen hankeaika riittänyt, vaan tarvitsemme vuoden lisäaikaa. Ja vaikka paljon yritystä oli, niin jouduimme lopuksi palauttamaan käyttämättä jäänyttä rahaa 647 euroa myönnetystä 14 000 eurosta.  

Ulla-Mari Kivi, Alavieskan kunnankirjasto, kirjastotoimenjohtaja  

Linkit Pokiksen videoihin: