Aluehallintovirastot myönsivät kirjastojen kehittämishankkeisiin 1,9 miljoonaa euroa
30.3.2023
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet kirjastojen alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen avustuksia 1 897 140 euroa 94 eri hankkeelle. Hankkeissa edistetään lukuharrastusta, lukutaitoja ja jatkuvaa oppimista ja kehitetään kirjastoja aktiivisen kansalaisuuden, osallisuuden, demokratian ja…
Valtionavustukset kirjastojen kokeilu- ja kehittämistoimintaan – haku alkaa
26.10.2022
Kirjastoille vuosittain myönnettävien valtionavustusten haku on auki. Avustuksia myönnetään muun muassa kirjastojen lukutaitotyön vahvistamiseen sekä aktiivista kansalaisuutta, osallisuutta ja demokratiaa edistävän toiminnan kehittämiseen. Aluehallintovirastot myöntävät valtionavustuksia kirjastojen alueelliseen ja…
Erityisavustukset kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseksi
6.9.2022
Avustus on tarkoitettu kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseen. Avustusta voivat hakea kunnat ja sellaiset oikeuskelpoiset yhteisöt, joilla on voimassa oleva sopimus kunnan kanssa kunnan alueella toteutettavasta nuorisotyöstä tai avustettavan…
Aluehallintovirastot myönsivät kirjastojen lukutaitotyöhön yli 600 000 euroa
31.8.2022
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet erityisavustuksia yleisten kirjastojen lukutaitotyön vahvistamiseen yhteensä 647 700 euroa 36 eri hankkeelle. Hankkeilla kehitetään yleisten kirjastojen palveluja ja toimintamuotoja lukemisen ja lukutaitojen vahvistamiseksi. Avustusten tavoitteena on tukea kirjastoja lukemisen…
Avustuksen käytön raportoinnin aika – 7 vinkkiä selvityksen laadintaan
23.5.2022
Useiden vuonna 2021 myönnettyjen avustusten käyttöaika päättyy touko-kesäkuussa. Loppuselvityksen laadinnassa on tärkeää muistaa seuraavia asioita. Muista tehdä toiminnan loppuselvitys ajoissa Toimita avustuksen käytön selvitys viimeistään kaksi kuukautta käyttöajan päättymisestä. Loppuselvityksessä…
Aluehallintovirastot myönsivät kirjastojen kehittämishankkeisiin 1,3 miljoonaa euroa
12.5.2022
Kirjastot houkuttavat kaikkia lukemaan ja osallistumaan sekä edistävät ilmastotoivoa Aluehallintovirastot ovat myöntäneet kirjastojen alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen avustuksia 1 325 300 euroa 80 eri hankkeelle. Hankkeissa edistetään lukuharrastusta, lukutaitoa ja elinikäistä…