Hankematka Minna Canthin jalanjäljillä

Matkan suunnittelu alkaa kipinästä. Iin kirjastossa kipinä hankematkan suunnitteluun oli kehittämistarve. Kipinään puhaltamalla syttyi ideoita, mutta liekin leimahtamisen avuksi tarvittiin hanke.

Matkaseura eli yhteistyökumppanit olivat jo hankkeen alkuvaiheessa mukana suunnittelussa. Ideoista lähdettiin hiomaan hankehakemusta. Hankkeen sisällöt jäsentyivät, kun määriteltiin tavoitteita ja mietittiin sopivia arviointimittareita. Syntyi hanke Minna Canthin jalanjäljillä – tasa-arvon edistäminen kirjallisuuden ja taiteen keinoin.

Hankematkalle päästiin myöntävän rahoituspäätöksen tultua. Hankkeen yksi osa-alue keskittyi kirjaston ja koulun väliseen yhteistyöhön. Tavoitteena oli kehittää kirjaston, kirjastoauton ja alakoulujen välistä yhteistyötä sekä lisätä lasten kriittistä lukutaitoa ja edistää lukuharrastusta.

Hanketyöntekijänä toimi kirjaston oma työntekijä ja hänelle palkattiin sijainen. Hanketyöntekijä ja hankkeessa mukana olevat luokanopettajat muodostivat ohjausryhmän, joka suunnitteli tarkemmin hankkeen käytännön toteutuksen tukemaan opetussuunnitelman sisältöjä. Samalla sovittiin kanavat yhteydenpitoon. Hankkeen kuulumisista tiedotettiin kunnan tiedotuslehdessä ja paikallislehdessä sekä Kirjastossa tavataan -sivuston blogissa.

Käytännössä hankkeessa mukana olevissa luokissa toteutettiin ilmiöoppimiseen liittyvä projekti. Hanketyöntekijä kävi projektin aikana luokissa läpi tiedonhankinnan ja tutkimuksen perusprosessia. Luokat kävivät kirjasto- tai kirjastoautoseikkailussa ja luokissa vieraili tietokirjailija. Lisäksi kirjaston ja koulujen henkilökunnalle järjestettiin yhteinen monilukutaitoon liittyvä koulutus.

Yllättävät käänteet liittyvät myös hankematkailuun. Koronan myötä jouduttiin miettimään uusia toimintatapoja ja koulujen kanssa tehtiin etäyhteistyötä. Aikataulut muuttuivat ja osa hankkeen projekteista siirtyi myöhemmin toteutettavaksi.

Etäyhteydellä käydyssä arviointikeskustelussa kirjasto ja koulut olivat kiinnostuneita jatkamaan hankkeessa aloitettua yhteistyötä. Jatkoyhteistyön muodot määritellään tarkemmin hankkeen lopuksi. Matkalaukku pidetään siis pakattuna ja hankematka jatkuu vielä. Kuten Minna Canth on todennut: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”.

Lisätietoja: Kirjastonhoitaja Marita Turtinen, Iin kirjasto, s-posti marita.turtinen@ii.fi