Lukeminen lentoon Kuopion kaupunginkirjaston Lukukirjo-hankkeessa!

Lukukirjo on AVI:n rahoittama hanke, joka toteutetaan vuosina 2021 ̶ 2023. Hankkeen tavoitteena on kehittää lukemista tukevia rakenteita ja huomioida erityisesti sellaiset lapset, joilla on lukemis- tai kielellisiä vaikeuksia. Hankkeessa järjestetään Aurinkorinteen, Pyörön ja Rajalan koulujen kaikille erityisluokille lukutyöpajoja, lisäksi hankkeen aikana tehdään uudet lukudiplomit alakoulujen käyttöön.

Työpajat: osallistavaa kirjavinkkausta ja intensiivisiä lukuhetkiä

Hanketyöpajat aloitettiin viime syksynä Aurinkorinteen koululla. Sovimme jo etukäteen, että Aurinkorinne olisi pilottikoulu, jossa pääsisimme kokeilemaan, mitkä asiat toimivat erityisluokkien työpajoissa ja mitkä vaativat vielä hiomista. Kun työpajat oli pidetty, opettajille tehtiin kysely ja saadut vastaukset tukivat myös omia ajatuksiamme.

Hankkeen aikana Sanataidekoulu Aapelin sanataideohjaaja pitää jokaiselle hankkeessa mukana olevalle luokalle viisi työpajaa, joissa vinkataan kirjoja, tehdään sanataidetehtäviä ja luetaan yksin tai yhdessä. Kolmella työpajakerralla oppilaat pääsevät myös lukemaan lukukoira Sylville, joka rentouttaa lukutilannetta ja madaltaa kynnystä lukemiseen.

Työpajojen tärkein tavoite on, että kaikki oppilaat löytävät omaan lukutasoonsa sopivaa, itselleen mieluista luettavaa. Jokaiseen työpajaan tuodaan matkalaukullinen kirjoja, joita vinkataan, luetaan ääneen ja joita saa vapaasti katsella ja hypistellä. Tunnin lopuksi oppilaat äänestävät, mitkä kirjat jätetään luokkaan  ̶  ja joskus on käynyt jopa niin, että kirjavinkkaaja saa lähteä pois tyhjän matkalaukun kanssa.

”Oli mukavaa, kun aikuinen luki vinkattavia kirjoja oppilaille ääneen. Ne kirjat, joita oli luettu ääneen, olivat myös suosituimpia kirjoja myöhemmin luokassa. Osa kirjoista koukutti oppilaita niin, että he kilpailivat kuka saa kirjan ensimmäisenä luokassa.” (Aurinkorinteen opettajan palaute)

”Ymmärtääkö Sylvi, kun minä luen väärin?”

Sylvi on ollut jo kauan toivottu vieras kouluissa, mutta tässä hankkeessa lukukoiralla on erityisen tärkeä rooli. Heti ensimmäisessä työpajassa huomattiin, että erityisluokassa jo pelkkä koiran läsnäolo rauhoittaa koko luokkaa ja vaimentaa voimakkainta äänenkäyttöä. Lukuhetki Sylvin kanssa on oppilaille erityinen, sitä odotetaan kovasti ja siitä puhutaan jälkikäteen kotona. Haluttomatkin oppilaat on saatu lukemaan, kun kerrotaan, että Sylvi on tullut luokkaan sen takia, että se haluaa kuunnella lukemista ja lukea yhdessä ihan jokaisen kanssa. Heikommille lukijoille on selvästi tärkeää myös se, että Sylvi ei arvostele lukemista ja ymmärtää lukijaa, vaikka kaikki sanat eivät menisikään ihan oikein.

”Sylvistä oli juteltu myös kotona ja hänen tuloaan oli kovasti odotettu. Sylville oli helpompi ja rennompi lukea kuin vaikka ääneen aikuiselle.” (Aurinkorinteen opettajan palaute)

Lentoon!-lukudiplomit alakouluille

Hankkeen toisena kokonaisuutena on uusien alakoululaisille suunnattujen lukudiplomien toteuttaminen. Kuopion kaupunginkirjastolla ei ollut omia lukudiplomeja ja opettajat ovat niitä toivoneet, joten nyt toive toteutuu ja kesällä lanseerataan uudet Lentoon!-lukudiplomit.

Lukudiplomeista tehdään omat kokonaisuudet 1. ̶ 2.-luokkalaisille, 3. ̶ 4.-luokkalaisille ja 5. ̶ 6.-luokkalaisille. Lukudiplomisivuille tulee kirjavinkkilistoja, kirjavinkkivideoita, kirjoihin liittyviä sanataidetehtäviä sekä opettajien käyttöön ns. valmistelevia tehtäviä. Lukudiplomin ideana on ennen kaikkea lukemaan innostaminen, ei suorittaminen. Jotta jokainen löytäisi listoista mieluista ja omaan lukutasoonsa sopivaa luettavaa, on kaikille ikäryhmille koottu erikseen lista helpoista ja kivoista kirjoista. Listoilla on myös e-kirjoja, e-äänikirjoja sekä kirjoihin perustuvia elokuvia, jotka voivat innostaa myös fyysisen kirjan lukemiseen. Lukudiplomisivut tulevat osaksi Kuopion kaupunginkirjaston Finna-näkymää, joten samalla lapset, vanhemmat ja opettajat oppivat käyttämään verkkokirjastoa.

Lukudiplomitehtävät annettiin ennakkoon Aurinkorinteen koulun opettajille testattaviksi ja saadun palautteen perusteella tehtäviä on vielä päivitetty. Jatkossa lukudiplomia päivitetään vuosittain.

Hankeyhteistyön moniammatillinen kirjo

Hankkeessa on tehty laajaa yhteistyötä ja hyödynnetty monenlaista osaamista: hankkeen ohjausryhmässä on toiminut alusta asti aktiivisesti Aurinkorinteen koulun opettaja, hanketyöpajat on suunnitellut ja toteuttanut Sanataidekoulu Aapelin sanataideohjaaja, lukudiplomisivuston kuvituksen on suunnitellut ja toteuttanut IngmanEdun graafisen alan opiskelija, kirjavinkkilistat ovat laatineet Jynkän, Pyörön, Neulamäen ja Puijonlaakson lähikirjastojen henkilökunnat ja lukudiplomisivuston toteuttanut pääkirjaston it-tiimi. Tärkeä rooli hankkeessa on myös lukemisen tukemisen karkeakarvaisella ammattilaisella, lukukoira Sylvillä.

Nainen istuu kirjojen keskellä.

Hankkeen huippuhetkiä

Vaikka hanke on vielä kesken, voimme hanketiimissä jo nyt iloita siitä, mitä hankkeen aikana on saatu aikaan. Huippuhetkiä ovat olleet ne, kun oppilaat vinkkauksen jälkeen ovat ”repineet” kirjat vinkkarin käsistä ja kun oppilas kertoo, että on nyt käynyt kirjastossa ensimmäistä kertaa ihan omin päin. On myös ollut hienoa huomata, että jokainen oppilas on löytänyt itselleen vähintään yhden kiinnostavan kirjan ja monen käsitys omasta lukijuudesta on alkanut selkeytyä ja laajentua.  

Teksti: Lissu Rossi, järjestelmä- ja verkkopäällikkö Kuopion kaupunginkirjasto

Kuvat: Lissu Rossi ja Sari Heikkilä