Avustustarinat luonnos

The current query has no posts. Please make sure you have published items matching your query.
[caf_filter id='3372']
No posts found
tarinateloon

Metsän tarinoita ja äänimaisemia

Saimme iloksemme tiedon, että Tarinat heräävät eloon -hankkeelle myönnetään rahoitus, jos pystymme käynnistämään sen nopealla aikataululla. Onneksi se oli mahdollista ja pääsimme suunnittelemaan hankkeen toteutusta juuri koronakevään kynnyksellä.   Teimme…
Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi

Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi!

Helsingin kaupunginkirjaston Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -yhteishankkeessa kirjaston kumppaneina olivat Helsingin kaupunginorkesteri, Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinja (KAMU), Maailman musiikin keskus/Global Music Centre ja Musiikkiarkisto. Hankkeeseen osallistuvat kirjastoyksiköt olivat Itäkeskuksen, Kallion,…
Digiopastus

Hyvästä vieläkin paremmaksi

Eepos on 22 kunnan kirjastokimppa, jonka toiminta alkoi vuoden 2017 alussa. Yhteistyössä ovat mukana kaikkien Etelä-Pohjanmaan kuntien lisäksi Isokyrö, Kaskinen ja Laihia Pohjanmaalta sekä Perho ja Veteli Keski-Pohjanmaalta. Kirjastoilla on…
TarinaTaide -kollaasi

TarinaTaide toi taiteen tekemisen kirjastoon

TarinaTaide -hanke luotiin Hyvinkään kaupunginkirjastossa, kun lasten ja nuortenosastolla syntyi ajatus kirjallisuuden ja taiteen tekemisen yhdistämisestä. Hanketta pohdittiin yhdessä Miia Karjanmaan kanssa, josta tuli hankkeen työntekijä. Hän on ollut töissä…
Parasta palvelua omatoimisesti

Parasta palvelua omatoimisesti – yhteistyössä asiakkaan kanssa

Parasta palvelua omatoimisesti -hankkeen taustalla on ajatus siitä, että omatoimikirjastot ovat enemmän kuin tila. Yhä useammat kirjastot etsivät itselleen sopivia omatoimiratkaisuja. Fokus on usein turvallisuudessa ja peruspalveluiden toimivuudessa. Hanke halusi…