Avustustarinat luonnos

Vuoden 2024 aikana toteutettu Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään? -hanke auttoi alueen kirjastoja ottamaan askeleita kohti kestävämpää tulevaisuutta …

Ilkivallaton porkkana on Vaasan kaupungin nuorisopalveluiden ja kuntatekniikan yhteistyössä toteuttama nuorisotyöllinen kehittämishanke. Hankkeessa luodaan yhdessä nuorten, nuorisopalveluiden ja kuntatekniikan kanssa toimintamalleja, joiden …

LULU-hanke oli neljän kunnan yhteishanke LULU (Lukumaan Lumo)-hanke oli neljän kunnan (Rauma, Nokia, Kemijärvi ja Eurajoki) yhteishanke, johon saatiin AVIn avustus ajalle …

Muonion kirjastossa on toteutettu lukutaitoyhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa jo vuosia. Tarjottavien palveluiden määrä on kasvanut pikkuhiljaa, mutta työ on ollut vähintäänkin …

Liedon Ikiliikkujat

Lieto on saanut olla mukana todella merkittävässä Ikiliikkuja-hankkeessa kolmatta vuotta. Hankkeen päätavoitteena onkin saada vanhus aktivoitumaan niin, että kotona pärjääminen on mahdollista ja mielekästä vielä pitkään.

Liedon Harrastemalli

Lieto on mukana kolmatta vuotta Harrastamisen suomen mallissa. Kerhotoimintaa järjestetään Liedon jokaisella yhdeksästä koulusta. Kerhojen suunnittelun perustana on koululaisten toiveet, joita on kuultu järjestetyillä kyselyillä. HSM alkaa olla vakiintunutta toimintaa kouluilla, joten yhteistyö eri osapuolien kanssa sujuu jo mutkattomasti ja kerhojen osallistujalistat täyttyvät mukavasti.

Vaara-kirjastojen yhteisessä Lue miut -hankkeessa rakennettiin aikuisille suunnattu lukusuosittelusovellus, jonka pohjana oli OPH:n rahoittamassa Lukutaito kuuluu kaikille -hankkeessa tuotettu yläkoululaisten lukudiplomisovellus Riveillä. …

4H Arkin tavoitteena on tarjota aitoja työtehtäviä arjen taitojen ja osaamisen lisäämiseksi yhteisöllisen toiminnan avulla. 4H Arkki-pajalla kehitetään omaa ajattelua ja osaamista …

[caf_filter id='3372']
LuLun kamishibai-tarinan ensimmäinen sivu ja teetetty teatteri

Lulu-hanke tuki perheiden ja varhaiskasvatuksen lukutaitotyötä

LULU-hanke oli neljän kunnan yhteishanke LULU (Lukumaan Lumo)-hanke oli neljän kunnan (Rauma, Nokia, Kemijärvi ja Eurajoki) yhteishanke, johon saatiin AVIn avustus ajalle 1.8.2023-31.12.2024. LULU-hankkeen...
Kuva 2

Lukutaitoyhteistyö uusille urille – pysyvät rakenteet tukemaan varhaiskasvatuksen ja koulun kirjastopalveluiden käyttöä

Muonion kirjastossa on toteutettu lukutaitoyhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa jo vuosia. Tarjottavien palveluiden määrä on kasvanut pikkuhiljaa, mutta työ on ollut vähintäänkin epäjärjestelmällistä....
Beige Minimalistic Photo Collage Your Story (1)

Liedon Ikiliikkujat

Lieto on saanut olla mukana todella merkittävässä Ikiliikkuja-hankkeessa kolmatta vuotta. Hankkeen päätavoitteena onkin saada vanhus aktivoitumaan niin, että kotona pärjääminen on mahdollista ja mielekästä...
KNT_Tuija Palomäki_Etelä-Pohjanmaa ja suomenkieliset Pohjanmaan kunnat

Kunnallisen nuorisotyön aluekoordinaatio

Kunnallisen nuorisotyön koordinaattorit tukevat oman alueensa nuorisotyöntekijöitä. Tehtäviin kuuluu kehittää omalla alueellaan nuorisotyöntekijöiden osaamista, toiminnan laatua sekä jakaa aiheeseen liittyvää...
NTP_Outi Rahikainen_Etelä-Savo

Nuorten työpajojen aluekoordinaattorit

Nuorten työpajojen aluekoordinaattorit tukevat oman alueensa nuorten työpajojen valmentajia. Tehtäviin kuuluu kehittää omalla alueellaan nuorten työpajatoimijoiden osaamista, toiminnan laatua sekä jakaa...
ENT_Eeva Karjalainen_ Etelä-Savo

Etsivän nuorisotyön aluekoordinaattorit

Etsivän nuorisotyön aluekoordinaattorit tukevat oman alueensa etsiviä nuorisotyöntekijöitä. Tehtäviin kuuluu kehittää omalla alueellaan etsivien nuorisotyöntekijöiden osaamista, toiminnan laatua sekä jakaa...
Esimerkkejä harrastuksista: lapset maalaavat, hyppivät esteradalla

Liedon Harrastemalli

Lieto on mukana kolmatta vuotta Harrastamisen suomen mallissa. Kerhotoimintaa järjestetään Liedon jokaisella yhdeksästä koulusta. Kerhojen suunnittelun perustana on koululaisten toiveet, joita on kuultu...
Sivulla-sovellusta markkinoiva juliste

Pelillistä lukusuosittelusovellusta rakentamassa

Vaara-kirjastojen yhteisessä Lue miut -hankkeessa rakennettiin aikuisille suunnattu lukusuosittelusovellus, jonka pohjana oli OPH:n rahoittamassa Lukutaito kuuluu kaikille -hankkeessa tuotettu yläkoululaisten...
E20363CB-E038-4E46-A22D-7D61D86D4446

Päivä 4H Arkki -nuorten työpajalla nuorten silmillä katsottuna

4H Arkin tavoitteena on tarjota aitoja työtehtäviä arjen taitojen ja osaamisen lisäämiseksi yhteisöllisen toiminnan avulla. 4H Arkki-pajalla kehitetään omaa ajattelua ja osaamista tekemällä oppimisen pedagogiikalla.N...
Nuoret istuvat lattialla ja pelaavat BeeBoteilla.

Amikset lukee Kajaanissa

Kajaanin kaupunginkirjaston Amikset lukee -hanke toteutettiin yhteistyössä Kainuun ammattioppilaitoksen (KAO) äidinkielenopettajien kanssa. Ehdotus yhteishankkeesta tulikin KAOn äidinkielenopettajilta....
1 2 3 4 12
Tanhilampi2_elokuun_aamuna

Pieksämäen Tahinlammen uimaranta 2.0

Pieksämäen kaupunki halusi panostaa kuntalaisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen Tahinlammen EU-uimarannan perusparannuksen avulla. Hankkeeseen haettiin oman investointirahan lisäksi Itä-Suomen Aluehallintovirastolta liikuntapaikkarakentamisavustusta, jonka saaminen oli poliitikkojen ehto hankkeen toteuttamiselle. Yhteistyö AVI:n kanssa…
Monilukutaitoa marginaaleihin oppaan kansi

Monilukutaitoa marginaaleihin Seinäjoella

Seinäjoen kaupunginkirjaston Monilukutaitoa marginaaleihin -hankkeessa kokeiltiin uusia toimintamalleja, joilla kirjaston palveluja ja aineistoja esitellään sosiaalialan yksiköiden asiakkaille ja ammattilaisille. Tavoitteena oli antaa tietoa ja kokemuksia niille, jotka eivät kirjaston tarjoamia…
1000009803

Ilkivallaton porkkana – toimenpiteitä ilkivallan ehkäisemiseksi

Ilkivallaton porkkana on Vaasan kaupungin nuorisopalveluiden ja kuntatekniikan yhteistyössä toteuttama nuorisotyöllinen kehittämishanke. Hankkeessa luodaan yhdessä nuorten, nuorisopalveluiden ja kuntatekniikan kanssa toimintamalleja, joiden kautta tavoitteena on ehkäistä ilkivaltaa Vaasan kaupunkiympäristössä. Yhteiskehittämisessä…
Lulu kamishibai

Lulu-hanke tuki perheiden ja varhaiskasvatuksen lukutaitotyötä

LULU-hanke oli neljän kunnan yhteishanke LULU (Lukumaan Lumo)-hanke oli neljän kunnan (Rauma, Nokia, Kemijärvi ja Eurajoki) yhteishanke, johon saatiin AVIn avustus ajalle 1.8.2023-31.12.2024. LULU-hankkeen tavoitteena oli edistää kirjaston eri palveluiden…