Avustustarinat luonnos

Pelillisyyden uudet keinot kirjojen maailmaan -hankkeessa pelillisyys ilmentyy tarkoituksellisesti erityisesti leikillisyyden, tarinallisuuden ja hauskuuden kautta. Pääpaino on näiden kaikkien elementtien mukana pitäminen …

Saimme iloksemme tiedon, että Tarinat heräävät eloon -hankkeelle myönnetään rahoitus, jos pystymme käynnistämään sen nopealla aikataululla. Onneksi se oli mahdollista ja pääsimme …

Porin kaupunginkirjaston Tarinat tavaksi -hanke käynnistyi loppukesästä 2019. Lähtökohtana oli tarve lisätä alle kouluikäisten kanssa lukemista ja luoda paikallisesti yhteisen lukemisen kulttuuria …

Helsingin kaupunginkirjaston Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -yhteishankkeessa kirjaston kumppaneina olivat Helsingin kaupunginorkesteri, Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinja (KAMU), Maailman musiikin keskus/Global Music Centre …

Eepos on 22 kunnan kirjastokimppa, jonka toiminta alkoi vuoden 2017 alussa. Yhteistyössä ovat mukana kaikkien Etelä-Pohjanmaan kuntien lisäksi Isokyrö, Kaskinen ja Laihia …

TarinaTaide -hanke luotiin Hyvinkään kaupunginkirjastossa, kun lasten ja nuortenosastolla syntyi ajatus kirjallisuuden ja taiteen tekemisen yhdistämisestä. Hanketta pohdittiin yhdessä Miia Karjanmaan kanssa, …

Parasta palvelua omatoimisesti -hankkeen taustalla on ajatus siitä, että omatoimikirjastot ovat enemmän kuin tila. Yhä useammat kirjastot etsivät itselleen sopivia omatoimiratkaisuja. Fokus …

Suuntavalmennus on nuorten työpajatoiminnan ryhmämuotoista valmennusta, jonka sisältö määrittyy yksilöllisten tavoitteiden pohjalta. Valmennuksen tavoitteena on lisätä opiskelu- ja työelämävalmiuksiasi sekä parantaa omia …

[caf_filter id='3372']
Kuvassa pakettiauton takakontti avoinna, takakontissa on kirjakasseja.

Tarinapirssistä hyvinvointia - Sallan kirjasto 2.4.2018 – 31.12.2019

Maantieteellisesti laajassa Sallan kunnassa on yksi kivijalkakirjasto kuntakeskuksessa.  Kirjastoauton välityksellä on kuitenkin pystytty tarjoamaan kirjastopalveluita myös sivukylille.  Kunnan...
Kuvassa Mun koti -asumisenoppaan kansikuva.

Nuorisotyö asumisen taustatukena - Mistä valot? -hanke siltana nuorten ja verkostojen välilllä

Mikkelin kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelut toteutti 16.7.2018-15.7.2020 kehittämishankeen, joka keskittyi nuorten asumiseen. Mistä valot? -hanke toteutui Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän...
Kuvassa on lasten harrastustoimintoja kirjastossa. Kuvassa näkyy maalattuja kiviä, keppihevosia ja nukkeja.

Lukuhelmiä ja luonnonkatastrofeja

Inside IP Kuljun lähikirjasto, Lempäälä 01.04.2018 – 31.12.2019 Toimintaympäristön ehdoilla Kuljun pikkuruinen lähikirjasto sijaitsee Kuljun alakoulun yhteydessä Lempäälän Kuljun kylässä. Maaseutumaisessa...
Kuvassa on vihreän ja keltaisen värinen pyöreä paperista taiteltu pallo.

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä hankkeen alku luotiin jo pitkä tovi sitten vuosina 2007-2008. Silloin kirjastossamme oli Kirjasto tutuksi maahanmuuttajille Kuopion seudun kirjastoissa -hanke. Tarpeet...
Kuvassa on piirros kirjaston kirjahyllystä täynnä kirjoja. Kuvan päällä lukee teksti Kirjasto kaikille.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta - Suunta selville Itä-Suomen kirjastoissa

Itä-Suomen kirjastot ovat olleet samaa joukkuetta jo vuosien ajan. Kirjastoja on kehitetty yhteisillä hankkeilla, joissa on tarkasteltu laatutyötä eri näkökulmista. Itä-Suomen kirjastojen kehittämisverkostossa...
Kuvassa on mustalla pohjalla valkoista tekstiä, joka kertoo lukemisen tärkeydestä ja lukuinnon sytyttämisestä.

#Sanasyli – lukemisen lämpöä lapsille

Lapset ja perheet lukemaan Sytytä lukuinto! -hankkeella lisättiin Nurmeksessa alle kouluikäisten lasten ja perheiden kohtaamisia kirjojen kanssa. Tarve nousi kirjaston henkilökunnan huomiosta, että pienten...
Kuvassa on nastoilla tauluun kiinnitettyjä paperilappuja, joissa on lyhyitä kirja-arvosteluja.

Messiin medioihin, lungisti lukemaan

Mikkelin seutukirjasto aikuisväestön lukutaitoja tukemassa – suuntaviivoja ja toimintamalleja Taustaa Mikkelin aikuisväestön mediakasvatussuunnitelman tekoon herättiin valtakunnallisen keskustelun...
Kuvassa on musiikkitilaisuus kirjastossa. Esiintyjät soittavat kitaraa ja laulavat ja lapset osallistuvat tapahtumaan leikkien ja laulaen.

Musiikin hyvinvointivaikutukset kirjastopalveluissa

Musiikkikirjastotoiminta on ollut jo pitkään haasteiden edessä fyysisten levyjen lainausmäärien laskiessa. Kirjaston rooli ja sivistystehtävä musiikissa on kuitenkin yhtä olennainen ja arvokas kuin kirjallisuudessa....
Kuvassa kirjaston työntekijät ovat esittelemässä kirjastoa kauppakeskuksessa. Esittelypöydällä on karkkia ja esitteitä.

eKirjasto aloitti Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen antoisan yhteistyön

Alueellinen eKirjasto –hanke oli Oulun kaupunginkirjaston hanke, joka toteutettiin yhteistyössä muiden Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen kanssa. Hankkeen tärkein tavoite oli luoda Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan...
Kuvassa on kirja, kynä ja pihlajanmarjan oksa täynnä kypsiä pihlajanmarjoja.

Hankematka Minna Canthin jalanjäljillä

Matkan suunnittelu alkaa kipinästä. Iin kirjastossa kipinä hankematkan suunnitteluun oli kehittämistarve. Kipinään puhaltamalla syttyi ideoita, mutta liekin leimahtamisen avuksi tarvittiin hanke. Matkaseura...
1 9 10 11 12
mission possible-hanke nuorten tekemä taideteos

Mission Possible- koulunuorisotyötä toisella asteella

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Mission Possible-koulunuorisotyön kehittämishanke on toiminut 2/2021–6/2022. Hanketta rahoitti aluehallintovirasto. Hankkeen tavoitteena oli kehittää toisen asteen koulunuorisotyötä sekä asuntolapedagogiikkaa Joensuussa yhteistyöoppilaitoksissa.  Hankkeen aikana kokeiltiin erilaisia koulunuorisotyön toimintamalleja oppilaitoksissa…
Kuva 1

Nuorisotyö kuuluu kaikille

Etelä-Suomen AVI:n avustuksen turvin mahdollisuus järjestää toimintaa haasteellisessa elämäntilanteessa eläville nuorille! Digitaalinen nuorisotalo ”SairaalaNuta” toimii verkossa ja se on tarkoitettu syöpää sairastaville nuorille, jotka ovat joko avohoidossa kotona tai osastohoidossa…
IHMe

HarrastusIHMeitä Iisalmessa

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on meille tärkeää. Iisalmen kaupunki on ollut Harrastamisen Suomen mallissa mukana hankkeen pilotoinnin alusta saakka. Iisalmen harrastamisen mallin tavoitteena on Suomen mallin mukaisesti tarjota lapsille…
lappajarvi_avustustarina

Lukuseikkailija: milloin tulet uudestaan?

Lukuseikkailu draaman keinoin -hankkeen tavoitteena oli Evijärven, Lappajärven, Perhon ja Soinin kunnan päiväkotilaisten sekä alakoululaisten päiväkotien ja alakoulujen kanssa lukemisen edistäminen draaman keinoin.  Lasten ja nuorten lukemisharrastus on hiipunut, mutta…