Avustustarinat luonnos

Kun aloittelimme hankkeen toteuttamista, meillä oli idealistinen käsitys, että saamme innostettua kirjaston käyttäjiksi ja lukemisen maailmaan sellaisia siilinjärveläisiä pikkulapsiperheitä, jotka eivät vielä …

Iin kirjastossa toteutettiin keväällä 2024 hanke Faktaa vai fiktiota? -Kriittistä lukutaitoa nuorille. Tavoitteena oli edistää nuorten monilukutaitoa, erityisesti kriittistä lukutaitoa. Samalla kehitettiin …

“Aluksi lorua ja puuroa. annan sadun torjua sadekuuroa. Sanat luovat tarinan taikaa, anna lapsellesi lukuaikaa. Ei koskaan mene hukkaan se retki, joka …

Tyrnävän kirjastossa käynnistyi syksyllä 2023 Aluehallintoviraston rahoittamaa Kipinää kirjastosta -hanke, jonka tavoitteen oli erityisryhmien kirjastopalvelujen kehittäminen painottaen erityisesti kehitysvammaisten aikuisten ja muiden …

Sirkkalan liikkumiskeskus on uudenlainen nuorille suunnattu matalan kynnyksen harrastustila Joensuun keskustan tuntumassa. Siellä voi harrastaa monipuolisesti eri lajeja kuten voimistelua, e-urheilua, boulderointia, palloilulajeja, tanssia, parkouria ja paljon muuta. Tila tarjoaa myös mahdollisuudet monipuoliseen kulttuuritoimintaan, esimerkiksi esittävien taiteiden harjoittamiseen BlackBox-tilassa tai bänditoiminnan treenaamiseen musiikkiluokissa. Tilat aukesivat opetuskäyttöön syyskuun alussa ja harrastuksille syyskuun lopussa. Isoja avajaisia vietettiin syyslomaviikolla 2023.

Pieksämäen kaupunki halusi panostaa kuntalaisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen Tahinlammen EU-uimarannan perusparannuksen avulla. Hankkeeseen haettiin oman investointirahan lisäksi Itä-Suomen Aluehallintovirastolta liikuntapaikkarakentamisavustusta, jonka saaminen oli poliitikkojen ehto hankkeen toteuttamiselle. Yhteistyö AVI:n kanssa sekä haku- että toimintavaiheessa sujui loistavasti ja opimme lisää hankemaailmasta sekä tämän suuruisten projektien toteuttamisesta.

Seinäjoen kaupunginkirjaston Monilukutaitoa marginaaleihin -hankkeessa kokeiltiin uusia toimintamalleja, joilla kirjaston palveluja ja aineistoja esitellään sosiaalialan yksiköiden asiakkaille ja ammattilaisille. Tavoitteena oli antaa …

Vuoden 2024 aikana toteutettu Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään? -hanke auttoi alueen kirjastoja ottamaan askeleita kohti kestävämpää tulevaisuutta …

[caf_filter id='3372']
Mies leikkii liikuntaleikkejä.

Kiuruveden Voimaa ja tasapainoa -tehojakso

Kiuruveden ensimmäiset Voimaa ja tasapainoa – tehojaksot järjestettiin syksyllä 2018. Kymmenen viikkoa kestävälle tehojaksolle osallistutaan kaksi kertaa viikossa, joko maanantaina tai tiistaina ja torstaina...
Murhamysteeri-pelin henkilöitä

Potkua Pokelantieltä -hanke puski vastatuulessa

Pienen kirjaston iso ilo on saada hankerahaa, jolla voi palkata ylimääräisen henkilön kehittämään ideoita, joita syntyy kirjaston arjessa. Niinpä mekin Alavieskan kunnankirjastossa...
askartelupyötä ja kirja

Pelillisyyden uudet keinot kirjojen maailmaan

Pelillisyyden uudet keinot kirjojen maailmaan -hankkeessa pelillisyys ilmentyy tarkoituksellisesti erityisesti leikillisyyden, tarinallisuuden ja hauskuuden kautta. Pääpaino on näiden kaikkien elementtien...
Loruaskarteluja

Metsän tarinoita ja äänimaisemia

Saimme iloksemme tiedon, että Tarinat heräävät eloon -hankkeelle myönnetään rahoitus, jos pystymme käynnistämään sen nopealla aikataululla. Onneksi se oli mahdollista ja pääsimme suunnittelemaan hankkeen...
Kuvassa merirosvolippu ja arkku täynnä rahaa Tarinat todeksi -tapahtumassa.

Yhdessä lukemisen ja lastenkirjallisuuden riemua Tarinat tavaksi -hankkeessa

Porin kaupunginkirjaston Tarinat tavaksi -hanke käynnistyi loppukesästä 2019. Lähtökohtana oli tarve lisätä alle kouluikäisten kanssa lukemista ja luoda paikallisesti yhteisen lukemisen kulttuuria sekä käytänteitä....
Kuvassa on soittimia ja musiikin kuunteluun liittyviä esineitä, kuulokkeet ja vinyylilevy.

Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi!

Helsingin kaupunginkirjaston Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -yhteishankkeessa kirjaston kumppaneina olivat Helsingin kaupunginorkesteri, Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinja (KAMU),...
Kuva digiopastuksesta

Hyvästä vieläkin paremmaksi

Eepos on 22 kunnan kirjastokimppa, jonka toiminta alkoi vuoden 2017 alussa. Yhteistyössä ovat mukana kaikkien Etelä-Pohjanmaan kuntien lisäksi Isokyrö, Kaskinen ja Laihia Pohjanmaalta sekä Perho ja Veteli...
Kuvassa on pöytä, jonka ääressä maalataan kuvia. Kuvassa näkyy myös valmiita maalauksia.

TarinaTaide toi taiteen tekemisen kirjastoon

TarinaTaide -hanke luotiin Hyvinkään kaupunginkirjastossa, kun lasten ja nuortenosastolla syntyi ajatus kirjallisuuden ja taiteen tekemisen yhdistämisestä. Hanketta pohdittiin yhdessä Miia Karjanmaan kanssa,...
Kuvassa näkyy kirjahyllyjä kirjastossa.

Parasta palvelua omatoimisesti – yhteistyössä asiakkaan kanssa

Parasta palvelua omatoimisesti -hankkeen taustalla on ajatus siitä, että omatoimikirjastot ovat enemmän kuin tila. Yhä useammat kirjastot etsivät itselleen sopivia omatoimiratkaisuja. Fokus on usein turvallisuudessa...
Walking direction on asphalt

"Suuntavalmennus on mahdollisuuksien paikka"

Suuntavalmennus on nuorten työpajatoiminnan ryhmämuotoista valmennusta, jonka sisältö määrittyy yksilöllisten tavoitteiden pohjalta. Valmennuksen tavoitteena on lisätä opiskelu- ja työelämävalmiuksiasi...
1 7 8 9 10 11 12
Leppilampi sound check

Kirjastokeikoilla elävää musiikkia kirjastoon

Ajatus kirjastokeikkahankkeesta alkoi muotoutua Ylivieskan kaupunginkirjaston juhlavuonna 2018, jolloin kirjasto täytti 150 vuotta. Tuolloin kirjaston piha-alueella järjestettiin juhlakonsertti, jossa esiintyi JP Leppäluoto. Tapahtuma keräsi yli 400 kuulijaa. Myös seuraavan vuoden…
KKKmainos (1)

Kirjastossa keskustellaan kohteliaasti

Kirjasto kohteliaan kohtaamisen kenttänä on osa valtakunnallista Kirjastot kansanvallan foorumeina – hanketta. Hankkeen tavoitteena on ollut madaltaa yksityisen kuntalasien vaikuttamisen kynnystä ja tuoda poliittiset päättäjät sekä virkamiehet kuntalaisten kanssa yhteisen…
HIL_logo_oranssi_ympyra_RGB

Harrastus ihan lähellä – HIL, Hämeenlinna

Harrastamisen Suomen mallia toteuttaa Hämeenlinnassa Harrastus ihan lähellä -hanke. Sen toiminta aloitettiin kaikissa Hämeenlinnan peruskouluissa kevään 2021 pilottivaiheen aikana. Harrastus ihan lähellä -harrastuksia on tarjolla jokaisella Hämeenlinnan 22:lla koululla. Harrastuslukujärjestys…
Liikuntatuokio

Liikkuva Laukaa -hankkeella lisää liikettä kuntalaisille

Liikkuva Laukaa –hanke on Laukaan kunnan vapaa-aikapalveluiden kolmevuotinen terveyden ja hyvinvoinnin kehittämishanke. Se alkoi keväällä 2020 ja päättyy vuoden 2022 loppuun. Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmä Hankkeen päätavoitteena on ollut eri…

Kirjastopolulta ytyä yhteistyöhön

Toimintamallit kuntoon -hankeen aikana luotiin Tyrnävän kunnan lasten ja nuorten kirjastopolku kirjaston ja koulujen välisen yhteistyön vahvistamiseen. Hankkeen aikana kartoitettiin ja ajantasaistettiin myös muita kirjastossa jo käytössä olevia toimintamalleja. Lasten,…
01cfb111-9237-44ef-b483-59f784fa7a31

Tulevaisuusohjaus tukee nuoren tulevaisuusorientaatiota

”Millainen tulevaisuus minua odottaa – voinko tai pitääkö minun vaikuttaa siihen itse? Miten voin tietää oman potentiaalini, sen mihin kaikkeen voin halutessani pystyä? Millaisia tulevaisuuksia voin itselleni toivoa?” Kaikilla tässä…