Lähikuva kivestä, jota päällystää sammal ja jäkälä.

Työpajanuoren kasvutarina

Nuorten työpajatoiminta on ollut Nivalan Työpajasäätiön palveluvalikoimassa säätiön perustamisesta eli vuodesta 2015 lähtien. Vuosittain toimintaan osallistuu keskimäärin 30 nuorta. Nuoret voivat työskennellä jollakin Työpajasäätiön neljästä tuotannollisesta pajasta ja/tai osallistua starttitoimintaan,…

Kuva jouluisesta ikkunasta.

Raahen Satelliitti

Raahen kaupungin Satelliitti toiminta on jo vuosien ajan saanut nuorten työpajatoiminnan valtionavustusta. Toimintamuotoinamme ovat Raahessa startti-valmennus ja toiminnalliset pajat sekä Siikajoella pienen kunnan monipuolinen pajatoiminta. Meille tärkeitä arvoja ovat tavoittellisuus,…

Itsetehty joulukalenteri

Koulunuorisotyötä Oulaisissa

Aloitin koulunuorisotyöntekijänä syksyllä 2023 Oulaisten ylä-koululla, jossa on n. 300 oppilasta. Valmista pohjaa työhön ei ollut, joten aloittaminen jännitti. Nuorisoon tutustuminen oli ensimmäinen askel ja siitä se lähti. Koulumaailma oli…

Koulunuorisotyötä Raahessa

Raahessa koulunuorisotyötä on tehty aiemminkin, mutta vuoden 2023 aikana hankkeessa on toiminut yksi koulunuorisotyöntekijä Koulutuskeskus Brahessa, Raahen lukiolla sekä Raahen porvari- ja kauppakoulussa. Koulunuorisotyöntekijä oli myös osa Raahen Satelliitin (erityisnuorisotyön…

Kuvakollaasi oppilaiden ryhmäytystilanteesta. Nuoret kisaavat ja viettävät aikaa ulkona.

KAIKKI MUKAAN! -hanke

Muutama sana taustausta ja tavoitteista: Kaikki mukaan! -hankkeen tavoitteena on ollut kehittää koulunuorisotyönmalli Reisjärvelle. Reisjärvellä ei ole aiemmin tehty koulunuorisotyötä. Kohderyhmään ovat kuuluneet alakoulun 6. luokat, yläkoulun 7.-9. luokat ja…

Koululaiset pelaavat pöydän ääressä korttipeliä.

Tsempparista tukea

Lasten ja nuorten kaverisuhteet tuovat kouluun monenlaista iloa, mutta myös haastetta. Pienellä paikkakunnalla on pitkät välimatkat ja ikäluokat ovat pieniä, joten kaveruus voi välillä olla haastavaa. Yksinäisyys tuo oman lisänsä…