Ajatus kirjastokeikkahankkeesta alkoi muotoutua Ylivieskan kaupunginkirjaston juhlavuonna 2018, jolloin kirjasto täytti 150 vuotta. Tuolloin kirjaston piha-alueella järjestettiin juhlakonsertti, jossa esiintyi JP Leppäluoto. Tapahtuma keräsi yli 400 kuulijaa. Myös seuraavan vuoden…
Kirjoittajalta VirpiL
Kirjastossa keskustellaan kohteliaasti
Kirjasto kohteliaan kohtaamisen kenttänä on osa valtakunnallista Kirjastot kansanvallan foorumeina – hanketta. Hankkeen tavoitteena on ollut madaltaa yksityisen kuntalasien vaikuttamisen kynnystä ja tuoda poliittiset päättäjät sekä virkamiehet kuntalaisten kanssa yhteisen…
Kirjastopolulta ytyä yhteistyöhön
Toimintamallit kuntoon -hankeen aikana luotiin Tyrnävän kunnan lasten ja nuorten kirjastopolku kirjaston ja koulujen välisen yhteistyön vahvistamiseen. Hankkeen aikana kartoitettiin ja ajantasaistettiin myös muita kirjastossa jo käytössä olevia toimintamalleja. Lasten,…
Sanataidetta, räppiä ja kirjastovinkkejä nuorille aikuisille Kuopion kaupunginkirjaston Sanoissa koko maailma -hankkeessa
Kuopion kaupunginkirjaston Sanoissa koko maailma -hankkeessa etsittiin keinoja houkutella nuoria, vähän lukevia ja vähän kirjastoa käyttäviä aikuisia (noin 17–35 vuotta) kirjaston monipuolisten palveluiden pariin. Hankkeen taustalla on ajatus, että kirjasto…
Lukuvimmaa yläkouluun
Siilinjärven Lukuvimma-hankkeella tavoiteltiin yläkoululaisten, erityisesti poikien, lukukipinän roihahtamista. Hanke sai AVI:n avustusta ja se toteutettiin loppujen lopuksi loppusyksyn 2021 ja kevään 2022 aikana. Hankkeen suunnitteluvaiheessa halusimme panostaa siihen, että hanke…
Raahen Lukuliekissä sytytettiin lasten lukemisen paloa
Mikä Lukuliekki? Lukuliekki oli AVI:n rahoittama Raahessa järjestetty hanke esikoululaisille ja 1-2 -luokkalaisille lapsille. Lukuliekin tavoitteena oli edistää lasten lukuharrastusta, kirjallisuuden tuntemusta ja innostusta tarinoihin yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa.…
Kirjastoista keskustelualustoja – Lahdessa ideoitiin uusia tapoja keskustelun herättämiseen
Lahden kaupunginkirjaston hankkeessa Asukaslähtöisen toiminnan ja yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäminen Lahden lähikirjastoissa tuotiin asukkaille tärkeitä asioita keskusteltavaksi lähikirjastoihin. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa kirjaston lakisääteistä tehtävää tarjota tiloja kansalaistoimintaan sekä edistää yhteiskunnallista…
Lukeminen lentoon Kuopion kaupunginkirjaston Lukukirjo-hankkeessa!
Lukukirjo on AVI:n rahoittama hanke, joka toteutetaan vuosina 2021 ̶ 2023. Hankkeen tavoitteena on kehittää lukemista tukevia rakenteita ja huomioida erityisesti sellaiset lapset, joilla on lukemis- tai kielellisiä vaikeuksia. Hankkeessa…
Lukuseikkailija: milloin tulet uudestaan?
Lukuseikkailu draaman keinoin -hankkeen tavoitteena oli Evijärven, Lappajärven, Perhon ja Soinin kunnan päiväkotilaisten sekä alakoululaisten päiväkotien ja alakoulujen kanssa lukemisen edistäminen draaman keinoin. Lasten ja nuorten lukemisharrastus on hiipunut, mutta…
Valhetta pakoon pedagogisen pakopelin avulla
Kuinka usein arjessasi näet uskomattomalta kuulostavan uutisotsikon ja pysähdyt miettimään, onko se sittenkään totta? Onko olemassa työkaluja, joilla voi paljastaa, onko kuvaa käsitelty kuvanmuokkausohjelmalla? Entä tiesitkö, että nykyteknologialla voidaan vaihtaa…