Yhdeksän miljoonaa euroa liikuntapaikkahankkeisiin ympäri Suomen


Avustusta saivat aluehallintovirastoilta lukuisat hankkeet, joilla tuetaan suomalaisten mahdollisuuksia liikkumiseen.


Aluehallintovirastot ovat tehneet päätökset liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksista vuodelle 2021. Avustusta myönnettiin valtakunnallisesti noin yhdeksän miljoonaa euroa 117 hankkeelle. Liikuntapaikkarakentamisen avustuksilla rakennetaan uusia liikuntapaikkoja sekä korjataan jo olemassa olevia paikkoja.

Liikuntapaikkarakentamisen avustukset hyödyttävät kaikenikäisiä suomalaisia. Avustuksilla tuetaan maksuttomia, helposti saavutettavia ja jokaisen käytettävissä olevia liikuntapaikkoja. Avustusta saaneet liikuntapaikat ja -alueet palvelevat jokapäiväistä, omatoimista liikkumista. Lisäksi avustuksilla helpotetaan uusien lajien kokeilemista omalla lähialueella.

Myönnetyt avustukset alueittain

Liikuntapaikkarakentamisen avustusta myönnettiin vuonna 2021 yhteensä 9 268 441 euroa. Linkkien takaa näet myönnetyt avustukset alueittain:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 3 950 000 euroa 43 hankkeelle.

Itä-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 1 002 000 euroa 13 hankkeelle.

Lapin aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 550 000 euroa 12 hankkeelle.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 936 441 euroa 14 hankkeelle.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 2 250 000 euroa 30 hankkeelle.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 600 000 euroa 8 hankkeelle.

Aluehallintoviraston avustukset liikuntaan

Aluehallintovirastot myöntävät vuosittain yli 50 miljoonaa euroa valtionavustuksina lasten ja nuorten toimintaan, kirjastoille sekä liikuntaan. Liikuntaan kohdennetuilla avustuksilla tuetaan laajasti suomalaisten liikkumista ja hyvinvointia. Avustuksilla tuetaan eri kohderyhmien liikuntaa ja parannetaan liikuntapalvelujen saatavuutta kaikkialla Suomessa.

Liikuntapaikkarakentamisen avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmille soveltuvien liikuntapaikkojen rakentamista ja korjaamista. Aluehallintovirasto myöntää avustuksia liikuntapaikkahankkeille, joiden kustannusarvio on enintään 700 000 euroa (alv 0 %).

Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta haetaan aluehallintovirastolta rakentamisen aloitusvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Vuoden 2022 avustus on loppuvuodesta 2021 haettavissa aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa.

Lisätietoja:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto: ylitarkastaja Marjo Forsman-Mäkelä, p. 0295 016 556 ja ylitarkastaja Ilpo Piri, p. 0295 016 559

Itä-Suomen aluehallintovirasto: suunnittelija Lauriina Aninko-Takkunen, p. 0295 016 840

Lapin aluehallintovirasto: liikuntatoimen ylitarkastaja Kai-Matti Joona, p. 0295 017 396

Lounais-Suomen aluehallintovirasto: liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä,
p. 0295 018 069

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: ylitarkastaja Jarkko Rantamäki, p. 0295 018 832

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto: liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen,
p. 0295 017 663

etunimi.sukunimi@avi.fi