Iin kirjastossa toteutettiin keväällä 2024 hanke Faktaa vai fiktiota? -Kriittistä lukutaitoa nuorille. Tavoitteena oli edistää nuorten monilukutaitoa, erityisesti kriittistä lukutaitoa. Samalla kehitettiin kirjaston ja koulujen välistä yhteistyösuunnitelmaa Kirjastopolkua muuttuvassa mediaympäristössä.
Hankkeessa järjestettiin yläkoulujen 7. luokille Mediametkan disinformaatiotyöpajoja. Työpajoissa tutustuttiin erilaisiin harhaanjohtamisen keinoihin, kuten valeuutisiin, klikkiotsikoihin, propagandaan sekä tekoälyn avulla luotuihin harhaanjohtaviin sisältöihin. Tehtävänä oli muun muassa valeuutisten tunnistamista ja omien valeuutisten kirjoittamista.
Ennen työpajoja koululla järjestettiin hankkeen kohderyhmälle pop up -kirjasto. Sen yhteydessä oppilaat vastasivat disinformaatioon liittyvään sähköiseen ennakkokyselyyn. Kyselyllä motivoitiin oppilaita tulevien työpajojen teemoihin. Oppilaat arvioivat siinä muun muassa omaa kriittistä lukutaitoaan.
”Nää oli parhaita nää jossa sai ite tehä.” Työpajojen jälkeisessä palautekyselyssä oppilaat pitivät siitä, että työpajoissa pääsi itse tekemään. Alun perin oli tarkoitus järjestää nuorille sekä luentoja että työpajoja. Hankkeen ohjausryhmä koostui kirjaston ja koulun edustajista ja siinä päätettiin, että järjestetään oppilaille toiminnallisia työpajoja.
Hankkeen aikana toteutettiin koulutus opetus-, kirjasto- ja nuorisopalveluiden henkilökunnalle. Aiheena oli nuoret, some ja informaatiolukutaito. Koulutuksessa käsiteltiin aihepiiriä eri somepalveluista algoritmeihin ja somessa tarvittavaan informaatiolukutaitoon. Myös vanhemmille järjestettiin striimattu keskustelutilaisuus pelien ja somen ruutuajan hallinnasta yhteistyössä kansalaisopiston kanssa.
Kirjaston ja yläkoulujen yhteistyössä tuetaan jatkossakin nuorten kriittistä lukutaitoa ja pidetään yllä motivaatiota lukemiseen ja lukuharrastukseen. Mediakasvatusasioiden parissa jatketaan yhteistyötä valtakunnallisella Mediataitoviikolla. Oppilaiden työpajoista saatiin hyviä vinkkejä yhteistyöhön ja pop up -kirjasto on luonteva paikka tavoittaa oppilaat esimerkiksi ennakkokyselyn parissa.
Marita Turtinen, kirjastonhoitaja, Iin kirjasto