Lasten ja nuorten mieluisaan ja maksuttomaan harrastamiseen 17 miljoonaa euroa

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet 17 miljoonaa euroa 235 kunnalle harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseksi. Avustusta myönnettiin yhteensä 226 hankkeelle. Avustusten tavoitteena on järjestää lapsille ja nuorille mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. Avustuksella mahdollistetaan harrastuksia lukuvuodeksi 2021-2022. Harrastussisältöjä valittaessa kuullaan lasten ja nuorten toiveita.

Harrastamisen Suomen mallissa pyritään lisäämään lasten ja nuorten hyvinvointia harrastusten avulla. Mallin ensimmäisessä vaiheessa mukana ovat perusopetuksen vuosiluokat 1−9. Avustusta myönnetään kunnille, mutta harrastusten järjestäjinä voivat toimia lisäksi sekä yksityisen että kolmannen sektorin edustajat. Tarkoituksena on mahdollistaa harrastusten järjestämiseksi tiivis yhteistyö kuntien, urheiluseurojen, kulttuuritoimijoiden, nuorisojärjestöjen sekä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien yhteisöjen kesken.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on koonnut harrastusten järjestäjistä listan verkkosivuilleen: Harrastustoimijoiden yhteystietolista, (pdf)

Lasten ja nuorten kuulemisen perusteella laadituissa harrastuslukujärjestyksissä korostuivat erilaiset liikunta-, musiikki-, taide- sekä digitaitoja vahvistavat kerhot. Myös paikalliset erityispiirteet ja harrastusmahdollisuudet näkyivät harrastusvalikoimassa. Lisäksi harrastusten järjestämisen ohella Harrastamisen Suomen mallissa korostuu etsivä harrastustoiminta, jonka tavoitteena on saattaa harrastusta vaille olevat lapset ja nuoret harrastusten pariin. Kunnat saavat toteuttaa etsivää harrastustoimintaa parhaaksi katsomalla tavalla.

Myönnetyt harrastamisen Suomen mallin avustukset alueittain

Suomen mallin toteuttamiseen jaettiin yhteensä 17 043 200 euroa. Avustusta haettiin aluehallintovirastolta lähes 25 miljoonaa euroa. Linkkien takaa näet aluehallintovirastojen alueilleen myöntämät avustukset:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 4 303 200 euroa 51 hakijalle.

Itä-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 1 561 600 euroa 31 hakijalle.

Lapin aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 684 000 euroa 16 hakijalle.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 2 377 600 euroa 32 hakijalle.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 5 956 800 euroa 70 hakijalle.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto: avustusta myönnettiin 2 160 000 euroa 26 hakijalle.

Aluehallintovirastot myöntävät vuosittain yli 50 miljoonaa euroa valtionavustuksina lasten ja nuorten toimintaan, kirjastoille sekä liikuntaan. Aviavustukset.fi-sivustolla on tietoa aluehallintovirastojen opetus- ja kulttuuritoimen myöntämistä avustuksista.

Lisätietoja:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kulttuuriyksikön päällikkö Kristian Åbacka, p. 0295 016 537

Ylitarkastaja Mari Puhakka, p. 0295 016 560

Ylitarkastaja Kristiina Kontiainen, p. 0295 016 538

Suunnittelija Jukka Moilanen, p. 0295 016 686

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Nuorisotoimen ylitarkastaja Henri Alho, p. 0295 016 517

Liikuntatoimen ylitarkastaja Pirjo Rimpiläinen, p. 0295 016 515

Lapin aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Kai-Matti Joona, p. 0295 017 396

Nuorisotoimentarkastaja Susanna Lammassaari, p. 0295 017 383

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Opetustoimen ylitarkastaja Lea Karjomaa, p. 0295 018 077

Suunnittelija Elli-Noora Rinne, p. 0295 018 085

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Suunnittelija Emilia Piitulainen, p. 0295 018 848

Ylitarkastaja Elsa Mantere, p. 0295 018 813

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen, p. 0295 017 663

Suunnittelija Tapio Taskinen p. 0295 017 589

etunimi.sukunimi@avi.fi