Erityisavustus uuden etsivän nuorisotyöntyöntekijän palkkaamiseen vuonna 2020

Avustus on tarkoitettu nuorisolaissa (1285/2016) säädetyn etsivän nuorisotyön tukemiseen.

Avustus voidaan myöntää kunnille tai sellaisille oikeuskelpoisille yhteisöille ja säätiöille, joilla on voimassa oleva sopimus kunnan tai kuntien kanssa kunnan alueella toteutettavasta etsivästä nuorisotyöstä. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille. Avustus myönnetään uusien etsivän nuorisotyön työntekijöiden palkkauskuluihin.

Avustuksen tarkoitus on vähentää nuorten syrjäytymistä – jokainen nuori pysyy koulutuspolulla, nuorisotyöttömyys vähenee ja nuorten osallisuus kasvaa. Avustus on osa koronaviruksen jälkeisiä elvytystoimia, joilla tasoitetaan poikkeusolojen aiheuttamia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.

Hakuaika alkaa 11.8.2020 ja päättyy 14.9.2020 klo 16.15.

Opetus- ja kulttuuriministeriö voi osoittaa avustuksiin enintään 3 milj. euroa.

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: nuorisolaki (1285/2016), valtionavustuslaki (688/2001).

HAKUILMOITUS/OHJE