Lukemisen edistämistä ja omatoimikirjastoja – kirjastojen kehittämishankkeisiin 2 miljoonaa euroa

Kirjastojen kehittämisavustuksilla tuetaan kirjastojen muuttuvaa toimintaa ympäri Suomea. Avustusten tavoitteena on vahvistaa etenkin palvelujen saatavuutta ja edistää lukuharrastusta.

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet kirjastojen alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen avustuksia 2 012 540 euroa 132 hankkeelle. Hankkeissa edistetään lukuharrastusta, lukutaitoa ja elinikäistä oppimista ja kehitetään kirjastoja aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden toimijoina. Avustuksilla luodaan kirjastoille uusia toimintamalleja palvelujen vaikuttavuuteen ja saatavuuteen.

Omatoimikirjastot parantavat palvelujen saatavuutta ja sisältöä

Kirjastojen uusissa omatoimihankkeissa yhteisöt ja asiakkaat osallistetaan kirjastopalvelujen kehittämiseen. Tavoitteena ovat entistä turvallisemmat ja monipuolisemmat palvelut kaikille. Esimerkiksi Kotkan hankkeessa “Omatoimiajan osallistava tuki – kirjastorauhaa ja viihtyisyyttä yhteisöpäivystyksellä” asiakkaat ovat mukana vastaamassa kirjastorauhasta ja kirjastotilojen viihtyisyydestä. Hankkeessa uskotaan, että kirjaston yhteiskäyttötilat lisäävät yhteisöllisyyttä, tasa-arvoa ja lähidemokratiaa. Osallistava yhteistyömalli on keino avata kirjaston ovia entistä useammin ja entistä useammalle.

Kirjastopalveluiden saatavuutta parannetaan lisäämällä omatoimisen asioinnin aukioloaikoja. Omatoimisuus ja laajentuneet aukioloajat muuttavat kirjastoja entistä enemmän erilaisten käyttäjien yhteisöllisiksi tiloiksi. Omatoimipalvelu on lisännyt kirjastojen aukioloa huomattavasti: koko maassa kirjastojen aukiolo on lisääntynyt 26 prosenttia omatoimipalvelun käyttöönoton jälkeen. Omatoimipalvelua oli vuoden 2019 lopussa tarjolla 233 kirjaston palvelupisteessä.   

Lukuharrastus ja lukemaan innostaminen kirjastojen kehittämistoiminnassa

Kirjastojen keskeinen tehtävä on lukuharrastuksen edistäminen ja lukemaan innostaminen. Tätäkin toimintaa tuetaan veikkausvoittovaroista myönnettävillä kirjastojen kehittämisavustuksilla.

Monissa kirjastohankkeissa näkökulmana on, että lukuharrastusta ja -taitoa edistetään parhaiten yhteistyöllä. Tästä esimerkkinä on Raahen kaupunginkirjaston hanke “Lukuliekki – sytytetään lapsille lukemisen paloa”. Hankkeessa edistetään lasten lukuharrastusta, kirjallisuuden tuntemusta ja innostusta tarinoihin yhteistyössä Raahen kaupungin varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa. Tavoitteena on, että lukemisesta tulee luontainen osa lasten ja heidän perheidensä elämää. Vanhemmille annetaan tietoa, miksi lukeminen on tärkeää, miten he voivat edistää lastensa lukutaitoa ja miten he voivat tarinoiden avulla tukea lastensa tunnetaitoja.

Eri puolilla Suomea on runsaasti toimintaa, jolla innostetaan lukemaan ja parannetaan lukutaitoa. Yhteistyö on tärkeää, jotta lukemisen asiaa saadaan vietyä eteenpäin. Esimerkiksi Seinäjoen kaupunginkirjastolla on lukemista edistävä erityistehtävä, jossa koordinoidaan lukuhankkeissa tehtävää työtä. Lukuliike-ohjelma taas tekee monialaista työtä lukemisen edistämiseksi ja myös kirjastot ovat siinä aktiivisesti mukana.

Aluehallintovirastojen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) tukee suomalaisten lukemista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustuksia hankkeisiin, joiden avulla koulujen ja päiväkotien on mahdollista muokata tiloja lukemiseen kannustaviksi. Hankkeissa tarjotaan lapsille ja nuorille myös monipuolista lukemista ja tukea omalle lukuharrastukselle. Näissä hankkeissa kehitetään yhteistyötä kirjastojen ja kotien kanssa ja palkataan lukukoordinaattoreita, lukulähettiläitä ja sanataideopettajia.

Myönnetyt avustukset alueittain

Linkkien takaa näet aluehallintovirastojen alueillaan myöntämät avustukset:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 482 500 euroa 25 hankkeelle.

Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 292 840 euroa 25 hankkeelle.

Lapin aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 133 000 euroa 8 hankkeelle.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 274 000 euroa 20 hankkeelle.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 505 700 euroa 33 hankkeelle.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Avustusta myönnettiin 324 500 euroa 20 hankkeelle.

Aluehallintoviraston avustukset kirjastoille

Aluehallintovirastot myöntävät vuosittain yli 50 miljoonaa euroa valtionavustuksina lasten ja nuorten toimintaan, kirjastoille sekä liikuntahankkeisiin. Kirjastotoiminnan kehittämisavustukset on tarkoitettu yleisten kirjastojen palvelujen ja toimintamuotojen kehittämiseen. Kehittämisavustusta voivat hakea kunnat ja kunnalliset yleiset kirjastot.

Aviavustukset.fi-sivustolla on tietoa aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimen avustuksista. Tutustu myös sivuston avustusvisualisointiin.

Lisätietoja:

Etelä-Suomen AVI: ylitarkastaja Kristiina Kontiainen, p. 0295 016 538, kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki, p. 0295 017 395 ja suunnittelija Raija Valtonen, p. 0295 016 567
Itä-Suomen AVI: kirjastotoimen ylitarkastaja Eeva Hiltunen, p. 0295 016 513
Lapin AVI: kirjastotoimen ylitarkastaja Vesa Sarajärvi, p. 0295 017 066
Lounais-Suomen AVI: kirjastotoimen ylitarkastaja Päivi Almgren, p. 0295 018 300
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI: kirjastotoimen ylitarkastaja Anneli Ketonen, p. 0295 018 818 ja kirjastotoimen ylitarkastaja Mika Mustikkamäki, p. 0295 018 843
Pohjois-Suomen AVI: kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen, p. 0295 017 552

Ruotsinkieliset ja kaksikieliset hankkeet: sivistystoimen ylitarkastaja Susanne Ahlroth, p. 0295 018 762

Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@avi.fi